Chrisse Johansson puoliso
Chrisse Johansson, syntymänimeltään Christina Anneli Johansson, oli 14. maaliskuuta 1948 Helsingissä syntynyt ja kesällä 2025 Lahdessa menehtynyt suomalainen levytuottaja ja sanoittaja. Uransa ja elämänsä aikana hän ehti sanoittaa noin 3 000 levytettyä kappaletta ja asua pitkän aikaa Espanjassa yhdessä kumppaninsa kanssa. Alla käymme läpi, kuka Chrisse Johansson puoliso oikein oli.
Kuka Chrisse Johansson puoliso oli?
Sanoittaja Chrisse Johansson puoliso oli hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa Titta Kerttula, joka myös vahvisti Johanssonin kuoleman fuengirola.fi:lle vuonna 2025.
Siitä, milloin kaksikko alun perin tapasi tai miten, tai missä vaiheessa heistä tuli muitakin kuin ystäviä, meillä ei ole mitään tietoa. Tätä tietoa ei löydy myöskään muualta internetistä, koska Johansson antoi elämänsä aikana hyvin vähän haastatteluita, ja kun lopulta antoi, pysyi hän yksityiselämästään hyvin vaitonaisena.
Näin hän puhui yksityisyydestään Me Naisten haastattelussa maaliskuussa 2025:
“Teen sanoittajan töitä edelleen mielelläni, mutta yksityiselämääni ja rakkaus- tai tunne-elämääni en ole pölläytellyt ilmoille silloin enkä nyt. Olen pitänyt sen omanani, eikä se kuulu kenellekään muulle. Maailma ja elämä ovat antaneet suorastaan pyhän oivalluksen tämän yksityisyyden tärkeydestä.”
Johansson oli yksityisyydestään vähintäänkin yhtä tarkka kuin esimerkiksi Sami Sykkö, joka ei ole koskaan tuonut kumppaneitaan avoimesti julkisuuteen.
Chrisse Johansson – matkailu avartaa
Musiikintekijät.fi (Suomen Muusiikintekijät, musiikintekijöiden etujärjestö) julkaisi sivuillaan pitkän tekstin / haastattelun Chrissen urasta vuonna 2013. Siitä käy ilmi, että Titta ja Chrisse viihtyivät ja asustivat jo 90-luvulta lähtien ihan jossain muualla kuin Suomessa:
“Chrisse ja Titta Kerttula talvehtivat ensin huikean rahtilaivamatkan päätteeksi Malesiassa 1993 ja seuraavan talven Italiassa ennen asettumistaan Espanjan Aurinkorannikolle 1995. Suomessa heidän tulee harvoin vierailtua: ystävät ja sukulaiset käyvät Espanjassa.”
Espanjaan ei Johanssonin Me Naisten haastattelun mukaan pitänyt alun perin jäädä, mutta lopulta niin kävi:
“Espanja ei ollut alun perin määränpää eikä harkittu kohde, mutta viikon mittaisen loman aikana alkoi tuntua siltä, että siellä voisin elää ja olla.”
Espanjasta tie vei vielä kymmenille matkoille eri puolille maailmaa. Matkatessaan Johansson ymmärsi elämän rajallisuuden ja sen, että itseä kiinnostavien asioiden tekeminen todellakin kannattaa:
“Olen matkustellut paljon ja nähnyt ja kuullut monenmoista. Samalla olen aina ymmärtänyt, että minä lopun paljon ennen kuin maailma loppuu. Siksi uteliaisuudelle on annettava mahdollisuus ja elämästä täytyy ottaa irti kaikki se, mihin rahkeet riittävät.
Kulkurikilometrini eivät kaduta, ne kannattavat. Niistä on ollut valtavasti iloa, ja ne ovat antaneet minulle uskomattoman kiehtovia kohtaamisia ja tarinoita. Eri kulttuurien ja uskontojen suvaitseminen on tärkeää, vaikka omat aivot ja sydän eivät aina olisi samaa mieltä.
Ymmärrys ei tarkoita välttämättä samanmielisyyttä, vaan avarakatseisuutta.”
Chrisse Johansson puoliso: Paluumuutto Suomeen
Lahteen (tilavaan asuntoon palvelukotiin) Johansson ja Kerttula muuttivat 27 Aurinkorannikolla vietetyn vuoden jälkeen. Paluu Suomeen oli tarkkaan harkittu päätös:
”Oikeustajuni joutui viime vuosina Espanjassa koetukselle, ja välillä mietin, onko koko maa edes enää oikeusvaltio. Tuntuu kuin kenraali Francon diktatuurin aikainen arvomaailma olisi palaamassa. Äärioikeistolaiset mielipiteet vahvistuvat, ja vanhoillisuus nostaa päätään. Parasta, mitä minulle Espanjasta jäi, olivat ystävät ja musiikki.
Paluu Suomeen oli harkittu päätös. Saimme hyvän ystäväni, minua lähes kymmenen vuotta vanhemman Titan, kanssa tilavan asunnon palvelukodista Lahdesta. Siinä on riittävästi tilaa kahdelle naiselle, ja palvelutalossa on myös hyvät yhteiset tilat.”
Alun perin Chrisse Johansson puoliso ja Johansson itse olisivat tulleet mieluusti takaisin Helsinkiin, mutta valitettavasti hintataso oli turhan korkea:
“Olisin toki perusstadilaisena muuttanut mielelläni Helsingin kantakaupunkiin, mutta vuokrataso ratkaisi valinnan. Ja arki on arkea asuinpa missäpäin tahansa, ja siihen on tarrattava kiinni, jos meinaa tulla toimeen itsensä ja muiden kanssa.”
Chrisse Johanssonin sairaudet ja läheisten menetys
Chrisse Johansson puoliso on siis yhä edelleen elossa, mutta kuten todettua, Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin haudattu Johansson itse kuoli 77-vuotiaana vakavan sairauden myötä.
Siitä, mikä tuo sairaus tarkalleen ottaen oli, ei ole annettu tarkkaa tietoa julkisuuteen. Sairaus ei kuitenkaan ollut ainoaa laatuaan, koska Johansson kärsi elämänsä aikana myös esimerkiksi syövästä 2010-luvun loppupuolella:
“Jokainen vakava sairaus ikäännyttää ihmistä. Minuun jätti jälkensä syöpä, jota kutsun ’olioksi’. Olio oli ahnaasti levinneenä vuonna 2019 viedä minut mennessään.”
Arki muuttui syövän myötä rajusti. Kivut eivät kuitenkaan lähteneet:
“Vakava sairastuminen muuttaa radikaalisti arkea. Vaikka pääsin oliosta eroon, se jätti pysyvän, jokapäiväisen ja parantumattoman säryn, multineuropatian. Kivut ovat paskamaisia, mutta turhaa on myös valittaminen.
Kipuihini ei ole lääkettä, särkylääkkeistä ei ole apua sen enempää kuin muistakaan nappuloista. Otan muutenkin erittäin vastahakoisesti mitään lääkkeitä.”
Johansson ei halunnut missään vaiheessa luovuttaa, vaan jatkaa elämänsä elämistä täysillä. Tilannetta hankaloitti kuitenkin useiden läheisten menettäminen lyhyen ajan sisään ja siitä seurannut lisäkipu:
“Rakkaimpien ihmisten menettäminen on järkyttävää. Se sattuu, eikä suruun ja kaipaukseen auta viisaus, joka kehottaa ihmistä keskittymään vain siihen, mikä on muutettavissa.
Koin ensimmäisen menetyksen mummuni kuollessa, ja nyt kolmen viime kuukauden aikana olen menettänyt Espanjan Aurinkorannikon ystävistäni ja kavereistani jo lähes kymmenen. Tulen aina kaipaamaan menettämieni ystävien viisautta, tukea ja rakkautta.
En voi kiistää sitä, että pelkään menetyksiä. Vaikka kuinka niihin luulee osaavansa varautua, ei se niin mene. Jokainen menetys sattuu ja jättää jäljen.”
Tässä kaikkinensa avattuna, kuka Chrisse Johansson puoliso oli vielä silloin, kun Johansson oli elossa. Jos haluat tutustua muiden musiikin parissa työskentelevien ihmisten kumppaneihin, katso esimerkiksi Paula Vesala puoliso sivuiltamme seuraavaksi!

