Sofia Virta puoliso

Sofia Virta puoliso

Sofia Virta puoliso

Sofia Marjanna Virta on 21. kesäkuuta 1990 Kaarinassa syntynyt suomalainen poliitikko, joka on toiminut vihreiden kansanedustajana vuodesta 2019 lähtien ja puheenjohtajana vuodesta 2023 lähtien. Poliitikkona Virta on tehnyt hyvää työtä, mutta yksityiselämässä hän on joutunut kestämään esimerkiksi väkivaltaa exiensä takia. Lähdetään katsomaan tarkemmin, kuka nykyinen Sofia Virta puoliso oikein on.

Kuka Sofia Virta puoliso on?

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta puoliso on Atte Ailio, joka oli Virran ex-miehen hyvä lapsuudenystävä. Ystävyyttä oli takana kaikkiaan yli 30 vuotta ja se päättyi, kun Aten ja Sofian suhde paljastui.

Sofian ja Aten suhde ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, vaan alun perin kaksikko oli pelkästään hyviä ystäviä. Kuitenkin jo tuolloin Virta vieraili ja yökyläili Ailion luona Helsingissä terapiaopinnoissa käydessään:

“Oon täällä kyläillyt kaverina tosi paljon. Asuin Kaarinassa ja Turussa, olin täällä yötä kun kävin terapiaopinnoissa.”

Kaksikon suhde syveni, kun Virta erosi edellisestä puolisostaan ja tuli valituksi eduskuntaan poliitikkona, tarkemmin sanottuna vihreiden kansanedustajana. Tuolloin hän muutti Helsinkiin ihan vahingossa miltei Ailion naapuriin. 

Omien sanojensa mukaan hän sai asunnon vuokranantajalta sen suurempia kyselemättä, ja osittain hänen ansiostaan asiat menivät niin kuin ne lopulta menivät:

“Ehkä tämän tuntemattoman vuokranantajan ansiosta meistä tuli perhe. Ei me muuten oltaisi niin tiiviisti oltu siinä vaiheessa tekemisissä.”

Nykyisin Sofia ja Atte asuvat saman katon alla siinä samaisessa valoisassa ja avarassa kodissa, jossa Virta aiemmin ainoastaan vieraili. He eivät asu siellä kahdestaan, vaan elävät uusperhe-elämää. Perheenjäseniin lukeutuvat

  • Ailion kolme lasta aiemmasta suhteesta
  • perheen yhteinen Urho-koira
  • Virran edellisessä suhteessa syntynyt alakouluikäinen tytär.

Vielä ystävyysvaiheessa Virta ei olisi koskaan osannut kuvitellakaan, että kaksikko päätyisi jonain päivänä yhteen:

“Mieheni kanssa väänsin politiikkaa tosi kiukkuisesti, vaikka en politiikassa silloin ollutkaan. Me oltiin ihan eri mieltä omasta mielestämme silloin. Siksi en olisi ikinä uskonut, että joskus asun täällä.”

Hänen ystävänsä olivat asiasta eri mieltä, koska heidän silmissään Atte ja Sofia olivat hyvin samanlaisia ja sopivat hyvin yhteen:

“Sanoin, että ehkä me ollaan jotkut kadonneet kaksoset entisestä elämästä. Tunnistan, että me provosoidaan toisiamme, kun olemme tavallaan samanlaisia. Nyt olemme todenneet, että elämä voi olla yhteistä.”

Sofia Virta puoliso – suuri tuki ja rakastava perhe

Anna-lehti teki pitkän ja merkityksellisen haastattelun Sofia Virrasta alkuvuodesta 2026. Tuossa haastattelussa Virta kävi läpi lapsuuttaan, omaa polkuaan, haasteitaan ja perhetilannettaan.

Kun Anna-lehti kysyi Sofialta, miten hän on muuttunut puolisona, nosti hän ensimmäisenä esiin oman kumppaninsa ja hänen merkityksensä:

“Ilman Attea (Ailio) eläisin nyt varmasti yksin. Olemme tunteneet pitkään, hän oli niitä harvoja ihmisiä, jotka tiesivät edes vähän, millaista elämää elin silloisessa parisuhteessa. En olisi pystynyt kertomaan kokemastani joillain Tinder-treffeillä, mutta Atteen pystyin luottamaan. Hän symboloi minulle turvaa.”

Alun perin Virta jarrutti suhteen syntymistä pitkään, koska hän ei halunnut pilata kaksikon välistä ystävyyttä. Toinen syy löytyi aiemmista suhteista, joihin liittyi toisen osapuolen taholta muun muassa uhkauksia ja väkivaltaa (esim. jalkajousella uhkaaminen ja ampuminen, onneksi ohi). Lopulta Sofia päätti tehdä tietoisen päätöksen ja tarttui tilaisuuteen.

Seuraavaksi Virralta kysyttiin, mistä hän mahtaa juuri nyt haaveilla. Vastaus oli seuraavanlainen:

“Nyt uusperheessämme on neljä lasta, oma seitsenvuotias tyttäreni ja Aten kolme poikaa. Rakastan tätä perhettä, mutta se on tosi erilainen kuin nuoruuden haaveissa. Myös vanhemmuus on toisenlaista. Tyttäreni on kuin kopio minusta, ja otamme usein yhteen. Hän on ilmoittanut ryhtyvänsä isona pääministeriksi, koska silloin hän saa määrätä minua.

Ehkä sillä on tarkoituksensa, ettei minusta tullut suurperheen äitiä. Työni kautta olen saanut jättää jäljen monen lapsen ja nuoren elämään. Vaikeimpina vuosina minua piti hengissä ajatus: unelmiani ei kukaan pysty tallomaan. Pystyn hyväksymään sen, että kaikki haaveet eivät käy toteen. Keskityn olemaan kiitollinen niistä, jotka toteutuivat.”

Mitä Atte Ailio tekee?

48-vuotias Sofia Virta puoliso eli Atte Ailio ei ole sosiaalisessa mediassa mitenkään erityisen näkyvillä oleva persoona. Hänestä ei myöskään ole ihan hirveästi tehty uutisotsikoita muuten kuin Virtaan liittyvien tapausten, kuten oikeudenkäyntien osalta.

Mikä Ailio sitten on miehiään? Lähdetään tutustumaan häneen tarkemmin hänen LinkedIn-profiilinsa kautta.

Ailiolta löytyy “Linkkarista” yli 1 150 seuraajaa ja 500+ yhteyttä. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 2003. Varsinaiset opinnot hän aloitti vuonna 1997, ja kävi vuosina 2000–2001 vaihdossa Warwickin yliopistossa, Isossa-Britanniassa.

Vyölleen Sofia Virta puoliso on kerännyt yllin kyllin kokemusta eri yhtiöistä ja työtehtävistä. Tässä hänen työuransa lyhyesti alusta nykyhetkeen:

  • 5/2000 – 4/2002: Customer Advisor, Mandatum Bank PLC
  • 5/2002 – 11/2003: Liaison Manager (Corporate Banking), Nordea
  • 11/2003 – 10/2004: Dealer (Derivatives Sales), Nordea Markets
  • 11/2004 – 12/2006: Fx and Interest Rate Dealer, UPM-Kymmene
  • 2003 – 2007: Chairman of the Board, Legioona Oy
  • 12/2006 – 2/2016: Vice President (Market Operations) & CFO (Senior Vice President, Metsä Wood), Metsä Group
  • 2/2016 – 1/2017: CFO (Empower AB), Empower Group
  • 2/2017 – 8/2021: CFO, STARK Finland
  • 2/2022 – 8/2023: Group CFO, Wulff Group Plc
  • 8/2023 →: Co-Founder, Goodin.fi

Tällä hetkellä Ailio työskentelee siis perustamansa yhtiön, Goodinin parissa. Goodin on asiantuntijayritys, jonka tarkoituksena on auttaa yrityksiä ja organisaatioita parantamaan liiketoimintaansa tekoälyn, datan ja työntekijöiden osaamisen kehittämisen kautta.

Tässä kattavasti avattuna, kuka Sofia Virta puoliso on ja mitä hän tekee. Jos haluat kuulla hieman tarkemmin muidenkin julkisuudesta tuttujen henkilöiden kumppaneista, katso esimerkiksi kokki Linnea Vihonen puoliso sivuiltamme seuraavaksi!

Sekalaista